Puolentoista kuukauden jälkeen alkaa huomata kuinka elämä muuttuu arkiseksi myös täälläkin päin maailmaa. Ensimmäiset viikot tuntuivat lähinnä selviytymiseltä, mutta nyt olen huomannut, että elämä on loppujenlopuksi aika tavallista täälläkin. Kokeita ja tehtävien palautuksia alkaa olla lisää lähiaikoina. Pitäisi kai siis opiskellakin... aiemmin tuntui, että oon lähinnä jollain lomalla täällä. Onhan täälläkin uusia asioita joka päivä, mutta kuitenkin arki rullaa.
Oon ruvennut aika kunnianhimoiseksi ruuanlaiton suhteen. Suomessahan siis keittiö-historiani oli aika surullinen, turvauduin suurimman osan ajasta Unicafeeseen ja Ristorante Mozzarellaan. Tai kaikkeen mitä oli suhteellisen helppo tehdä, koska mulla ei oikeastaan ollut aikaa/halua tehdä mitään ruokaa. Nyt huomaan, että jääkaapissani on kaikkea ihmeellistä tavaraa, kuten ranskalaisia herkkusieniä (champignons de Paris), kikherneitä, iso kasa pinaattia ja jotain kanaa. Nyt pakastimeni on tyhjä, enkä ole oikeastaan ostanut varsinaisia einesruokia ensimmäisen päivän jälkeen. Ehkä lohkoperunoita ja jotain semmosia. Valmistin yksi päivä nakkikastikettakin äitini reseptin mukaan. Tein myös loistavaa ratatouillea. Viimeisin mahtipontinen toteutukseni oli sunnuntai-illan pinaattikeitto ja keitetetyt kanamunat. Käytin siis tuoreita pinaatteja torilta, mutta lopputulos oli aika mitätön. Keitto ei maistunut miltään ja kaikkia vähän nauratti. Lisättiin Martinan kaa siihen paprikamaustetta.
Heinille ja muillekin ihmisille resepti mauttomaan pinaattikeittoon:
Läjä pinaatinlehtiä
Jauhoo pari ruokalusikkaa
Voita joku 20g
Kermaa tai maitoo pari desii
Vettä noin litra
Epämääräisiä mausteita
Ryöppää pinaatin lehdet. Eli keitä hetki hieman suolaisessa vedessä. Sit ala pilkkoo, siis pöydällä, kun olet kaatanut vedet pois. Sulata kattilassa voi ja heitä jauhoo sekaan ja pilaa kattila samalla. Sit heitä sinne vettä, äläkä tietenkään hanki kasvisliemikuutiota, joka voisi pelastaa keiton. Sit heitä sekaan kermaa vähäsen, täällä random kiinteetä créme fraichea enemmänkin. Sit pinaatit. Sit sekoita ja yritä maustaa kolmella eri mausteella mitä sattuu olemaan. Käytä myös epätoivoisesti naapureiden eri mausteita. Kanamunat kannattaa keittää, sillä ne pelastaa keiton.
Nojoo, tosissaan pari muuta söi vieressä täydellistä pihviä ja quichea, kun mä ryystin tota keittoo. Ruuanlaitto on mulle aika tuntematonta. Ehkä jotain naurattaa lukiessaan tätä, mutta en oikeesti ole mikään Master chef, niin mulle tää on iso juttu, että edes yritän. On ollut onnistumisiakin, kuten se ratatouille namnam. Täältä on kyllä vaikea löytää tiettyjä asioita kaupasta. Hyvää maitoa ei ole olemassakaan ja myös jauheliha on kortilla. Yleensä niistä on tehty sellaisia valmiita jauhelihapihvejä. Täällä käytetään myös aika paljon kaikkia outoja säilykkeitä, kuten valmista Bolognese kastiketta lihan kanssa. On vaikeampi löytää tavallista pastatomaattikastiketta. Ite en tykkää kauheesti mistään lihasäilykkeistä, kun ei oikeesti tiedä mitä siellä purkissa on. Ihanaa kuitenkin on, että täällä on pieniä kauppoja eri asioille ja leivän ostaminen boulangerista on tietenkin must. Suomessa tuli harvemmin käytyä leipomossa. Pinaatinkin ostin torilta ja hedelmä/vihannes valikoima torilla on huikea!
Tähän en ees anna reseptiä, sillä se on tehty äidin salaisella reseptillä. Lisäks tosta lihoaa.
Näin viime yönä unta, että pääsin päiväksi Suomeen ja olin hyvin onnellinen, koska sain ottaa vaatekaapistani mukaani lisää vaatteita. Täällä tuntuu ärsyttävältä, kun ei ole paljon mitä laittaa päälle. 500 euron luottokorttilaskukaan ei kauheesti innosta mua shoppailemaan. Siinä oli kyllä paljon Pariisi menoja yms.
Mitäs muuta tästä arkielämästä. En ole kertonut melkein mitään, joten kerron jotain tästä mun asuntolasta. Juuso kuvaili asuntolaani "armeijan kasarmiksi". Välillä olo onkin hieman alokasmainen, sillä täällä on concierge, eli ovimies, joka kyttää kuka tulee rakennukseen sisään. Mun huone on 8 neliömetriä. Nukun noin 60 senttimetrin sängyssä. Öisin välillä kuvittelen, että olen Helsingissä ja niin aionkin tippua omasta sängystäni lattialle. Se on aika koomista. Oma vessa ja suihku ehdoton plussa ja jääkaappikin on hyvä. Säilytystilaa on liikaa, sillä mulla ei oikein ole mitään tavaraa. Niimpä olen alkanut päällystämään seiniäni postikorteilla sisustukseksi. Aina, kun menen toisten ihmisten huoneisiin, niin ne on vaan niin paljon kodikkaampia. Keittiö on yhteinen kerroksissa. Joskus, jos joku jättää esim. roskia sinne tai muuten vaan bordellin (sotkun ranskaksi, quel bordel!), niin keittiö saatetaan sulkea. Joskus päiviksi, miksei vaikka viikoksi. Ulko-oveen ilmeistyi myös joku viikko sitten lappu, ettei saa kopistella korkokengillä klo 22 jälkeen.
Nyt postikorttiseinällä on jo kuusi eri ja muutamia odottamassa teippausta. Yks yö yhet tyypit tiputti mun korttei tonne sängyn väliin! Ei voi saada takaisin!
Never forget!
Omasta ikkunastani näkymä on jonnekin epämääräiseen sairaalaan, en tiedä mikä se on. Mutta näen suoraan ikkunoista sisään, kun joku raihnainen ihminen makaa sairaalapedissä. Eräs kissa myös tarkkailee tänne päin aidalta, ehkä se on McGarmiwa. Alue on rauhallinen, yöllä liiankin. Pelottaa kävellä yksin kotiin, koska missään ei ole ketään. Mäen päällä on kirkko ja kellot herättävät hyvin viikonloppuaamuisin krapula-ihmisen.
Conciergejä on monia. Viikolla iltaisin on yleensä vanha mukava mies, jota sanomme Platoniksi. Silti joka viikonloppuyöksi saapuu aina yhtä ihana kalju-lunettes eli silmälasipää. Sain tokalla viikolla jo häneltä varoituksen ja jouduin johtajattaren puhutteluun. Nyt mulle on selvinnyt, että lähes kaikki erasmukset ovat saaneet varoituksen ekoina viikkoina, ilmeisesti tyyppi haluaa näyttää kaapin paikan ulkomaalaisille. Se valvoo ja kävelee kerroksia. Oon kuullu myös huhuja, että se on nauhoittanut ihmisten keskusteluita. Ehkä se kuuntelee nytkin mun oven takana. No ei sentäs.. en kyllä uskalla mennä katsomaan ovisilmästä. Täällä on vähän mahdoton pitää mitään erityisiä juhlia viikonloppusin, kun saa kokoajan miettiä milloin herra saapuu valittamaan. Kun lähden Suomeen niin teen täällä kyllä jonkun jäätävän jekun sille.
Yhteiselo asuntolassa on ihan jännää. Helsingissä pystyin jäämään kotiin "yksin", jos halusin. En vastannut puhelimeen ja leiriydyin sänkyyni tai television ääreen, jos tarve vaati olla yksin. Täällä se on vähän vaikeaa, yleensä joku tulee aina koputtelemaan ja kysymään ruokaseuraa tai tee-seuraa. Se on kivaa. Tänään ei olisi kyllä huvittanut nähdä ketään, mutta loppujenlopuksi leffa ja iltaseura kuitenkin piristi. En siis kyllä mitenkään tunne asuvani yksin, vaikka onkin tää oma pikku koppi. Niin ja tän asuntolan nimi on Chanzy. Mutta mä sanon aina Chanchy. Suomalaiset ei osaa sanoa z-kirjainta.
Täällä on myös piano ja kirjasto! Ja muitakin hienoja viihdykkeitä.
Ja kivoja ihmisiä<3
Nojoo, aika lopetella.
Bisous!
Niin ja tääl on tällä viikolla 17-20 astetta päivisin, NAUTTIKAA SUOMEN MAALISKUUSTA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti