Sunnuntaipäivän elokuvahetkiä. Oli aika hyvä ja suloinen elokuva, mutta samaan aikaan ällöttävä ja karmiva. Pedro Almodóvarille peukkua. Paras repla "Kävin vääntämässä ison jöötin."
Mukava viettää synkkä sunnuntaipäivä rauhassa sisällä, oon nimittäin Kolmannel linjal erakoitumassa. Munakasta ja mutakakkua mums. Kohta vuorossa improtreenit, jotka olen suunnitellut.
Mun pitäis olla kuuden tunnin päästä gis-tunnilla. Ei erityisemmin nukuta sillä mun unirytmit on taas aivan sekaisin. Tein koko viikonlopun aika hätäisellä tahdilla mun kandiseminaarityötäni. Perjantaina meni kahteen asti Kumpulassa, lauantaina puolille yöhön Aleksandriassa ja sunnuntaina neljään asti Kumpulassa. Sitten heräsin vielä maanantai aamuna tekemään sen työn nopeasti loppuun, mutta kello 18 tajusin, että olin siinä koneella vieläkin yöpaidassa. Sain sen kuitenkin tehtyä, vaikka aika surkea siitä tuli. Pieniä kauhuvisioita torstain esityksestä tällä hetkellä...
Tällä hetkellä olen Klitsun uusien prokkiksessa valoassarina. Tehtäviini kuuluu siis valosuunnitteelun osallistuminen, valojen ajaminen esityksissä ja kaikensortin nikkarointi. Joudun näillä näkymin puutöihin! Silppurit ja kuviosahat haltuun! Ruumiinosia tippuu samaan tahtiin kuin tulosta syntyy.
Loma tuntuis kivalta nyt. Ens viikolla on kai perioditauko? En ollut ees tajunnu..öff.
Unten maille mars. Vois laittaa Nelosen "nukuttimen" telkusta pyörimään. (Se on siis semmonen ohjelma, missä lampaat vaan hyppii aidan yli lolll.) Mutta taidan tyytyä tähän seuraavan, niin kaunis kappale.