Ennen lähtöäni mainostin kaikille kavereilleni "joo kirjotan sit blogiin ja laitan kuvii, sieltä löytyy!". Nyt on kulunut jo yksi kuukausi enkä ole saanut kirjoitettua mitään. Kesti myös kolme viikkoa ostaa itelleni päiväkirja. En tiedä mistä johtuu saamattomuus, on mulla luppoaikaakin täällä ollut. Mutta korjataanpas tämä virhe nyt. Kerron jotain ensimmäisestä kuukaudesta.
Ensimmäinen kuukausi on ollut ihan mielenkiintoinen. Ajatukset ovat kyllä muuttuneet ensimmäisestä päivästä aika paljon. Ensimmäinen päivä oli kaikista kamalin. Lähdin 18.1.2012 Helsinki-Vantaa lentokentältä aamulla lumisateessa hieman punertavin ja vetisin silmin ja lunta satoi vielä päälle lentokoneeseen kiivetessä. Lentäminen ei ole mikään mun juttu, joten koko matkan pidin hikisin sormin kiinni penkistäni ja kiemurtelin. Noh, saavuin ihan elossa Pariisin Charles de Gaullen kentälle. Koska lentokone oli ajoissa, niin menin junaan, joka meni Toursin kautta Nantesiin. Tässäkin sekoilussa sai ensi maistiaisen siitä, että kukaan ei todellakaan puhu täällä englantia. Vaihdettuani junan lähijunaan St. Pierre de Corps asemalla suuntasin kohti Nantesia, mutta ilmeisesti raiteilla oli jotain onnettomuuksia ja juna oli aika hyvin myöhässä. Sain myös nauttia ranskalaisesta raivoamisesta, sillä täällä junat eivät aina välttämättä pysähdy niillä asemilla millä niiden pitäisi. Kuitenkin pääsin lopulta Nantesiin ja jännittyneenä nousin pois junasta. Oli aika harmaata ja vettä tihkusi ja ilma oli hyvin kostea. Yritin ostaa automaatista ratikkalippua, mutta en tajunnut mistä lippu tulee ulos. Joten ehdin ostaa useamman lipun ennen kun tajusin, että ne olivat kaikki tippuneet luukusta alas. Ja jostain syystä annoin jollekin random-kiinalaiselle mun toisen lipun, koska ajattelin että en tarvitse sitä. Sekoilu jatkoi, kun yritin löytää Maison de jotain. Kävelin yhtä katua edestakasin, mutta lopulta löysin paikkani. Mun piti lähteä äkkiä asuntolaan, jotta saisin asuntoni, sillä kello oli jo aika paljon kaiken sekoilun jälkeen. Asuntolassa sain kyllä paljon herrasmies-apua 23 kilon matkalaukun kanssa. Heti kun saavuin huoneeseeni tajusin ettei täällä ole mitään. Vessapaperia, tyynyä, langatonta nettiä. Katsastin myös keittiön eikä asuntolassa ole mitään yhteisiä keittiövarusteita. Missään ei ollut ketään ihmisiä enkä voinut edes jutella netissä kenellekään Suomeen, koska salasanat saisi yliopistolta asuntolan-nettiin. Ja tosiaan nettipiuhakin piti ostaa. Aika pian tulikin pimeetä ja olin nälissäni ja kävelin läheiseen ruokakauppaan ja ajattelin, että ostan mahdollisimman normaalin valmisruuan minkä voin tehdä mikrossa: pasta bolognese. Tein ruuan mikrossa pyhässä yksinäisyydessäni ja istuin tyhjässä komero-huoneessani. Ruoka oli kamalaa ja heitin sen vessanpönttöön kolmen lusikallisen jälkeen. (Ostin haarukat, veitset, lusikat) Koska en voinut puhua kenellekään netissä, puhelimessa, enkä muutenkaan nähnyt ketään ihmisiä asuntolassa ajattelin, että kai se on pakko mennä nukkumaan. Joten noin klo 20.30, koska en tiennyt mitä tekisin, menin nukkumaan yksinäisenä, nälissäni, kylmissäni ilman tyynyä ja peittoa. Ajatukset olivat aika masentavat ja toivoin, että heräisin aamulla Kantakyläntieltä Helsingistä. Täällä sitä sitten ollaan puoli vuotta, mikäköhän tässä nyt on se pointti.
No jo seuraavana päivänä sain hieman muuta ajateltavaa ja näin jopa jotain ihmisiä täällä asuntolassa ja koulussa jonossa yms. Kuukausi on mennyt nopeasti ja tuntuu, etten edes tiedä paljon tästä kaupungista. Ensi viikko on lomaa koulusta. Mulla on 28 oparin edestä kursseja ja hieman pelottaa miten selviydyn kokeista. Mutta sitä ei pidä ajatella nyt. Yleensä viikolla hieman masentaa koulu, koska en oikeasti ymmärrä mitään luennoilla. Yksittäisiä sanoja ja se on siinä. Toisaalta tieto vaikuttaa siltä, että voisin kaivaa sen wikipediasta. Esim. Kanadan ilmasto. Tai poimuvuoriston synty. Oon myös jonkun verran tutustunut ranskalaisiin, mikä on ihme. Sillä ne puhuu nopeesti ranskaa ja yleensä vaan hymyilen söpösti ja esitän, että ymmärrän jotain. Mutta kaikki on tosi tosi ystävällisiä. Mulla ehkä alkais hajottaa päässä, jos joku pönttö vaihtari olis Kumpulassa kokoajan kysymässä mikä toi on, mitä mun pitää tehdä?, en tajua, ai mitä sanoit?, anteeksi en ymmärrä... Varmaan yleisimmät lauseet mitä käytän.
Perusarki on siis sitä, että käyn joka päivä koulussa jollakin luennolla, joka päivä on oikeastaan vaan joku yksi luento. Sit käyn myös kahtena iltana viikossa ranskan kielen kurssilla. Yritän ymmärtää, yritän puhua jotain ja tehdäkin jotain. Aluksi kaikki oli oikeastaan vain selviytymistä, mutta pikkuhiljaa olosta alkaa jo nauttia. Viikonloput meneekin usein aika ryyp ryyp. Torstaikin on nimittäin bilepäivä.
Mutta tänään oli kaunis päivä. Hieman pientä darraa ja räkää, mutta kaikki on hyvin. Kirjottelen joskus lisää. Olis aika paljon kerrottavaa! Pari kuvaa tästä päivästä ja pienestä kävelystä Asian, Marcelinan ja Ilenian kanssa lopuksi. LE SOLEIL! KÄRSIKÄÄ SIITÄ LUMESTA!! HOOHOHOHOHOOOOO.
