perjantai 31. joulukuuta 2010

vuosikymmenen eka



1. Mitä semmosta teit v. 2010, mitä et ollut tehnyt aiemmin?
- Hain uuden kela-kortin, opastin ihmisiä lokkien ja valkoposkihanhien keskellä, pääsin Kellariteatteriin, Suomi-roadtrip, pelkäsin asioita entistä enemmän, sairastin flunssaa elokuusta joulukuuhun (eikä ole edes ohi vielä), olin Tukholmassa normaalitilassa (ei darraa eikä muuten vaa sekaisin), olin Suomenlinnassa piknikillä sateessa, olin mukana ostamassa sohvaa, kävin Veikkausfestareilla, menin festareille mutta olin vaan leirintäalueella (Ilosaari) ja kaikenlaista.
2. Piditkö uudenvuodenlupaukset ja aiotko tehdä uusia ens vuodelle?
- En oo tainnu pitää. Emmä jaksa, vaikka vois niitä muutoksia tehdä.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi v. 2010?
- Viime vuoden vastaus: "No serkun vaimo, jota en oo ikinä tavannutkaan hmm.", pätee tähänkin vuoteen.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Kuoli ihmisiä joita tunnen.
5. Missä maissa kävit?
- Espanjassa (Kanariansaarilla!), Virossa ja Ruotsissa



6. Mitä haluaisit kokea vuonna 2011 jota et saanut/kokenut 2010?
-Saada hyvä kesätyö, päästä jollekin pidemmälle ulkomaanmatkalle, päästä pois hesestä ja kotoa hyvillä mielillä, kokea jonkin näköistä tyytyväisyyttä siitä mitä tekee
7. Mitkä päivämäärät vuonna 2010 jää mieleen ja miksi?
- 20.12. oltiin risteilyllä Juuson kaa, odotettiin aika paljon sitä risteilyy!
- 11.12. enskari
-31.7. ja 15.12, tuskien päivät, kumpiki oli deadline matkailun verkkotehtäville, mutta sain sit lisäaikaa heinäkuusta joulukuuhun. Varmaan arvaattekin, että aloin tekemään niitä tehtäviä 13.12.?

8. Mikä on vuoden suurin saavutuksesi?
- Klitsun pääsykokeista selviytyminen elossa.. ja ylipäätänsä koko syksystä, yhden lyhyen sivuaineen suorittaminen, pienen innostuksen tunteminen koulun alkaessa jälleen yliopistolla, hetkestä nauttiminen onnistui osittain

9. Entä suurin epäonnistuminen?
- etten saanut kesätöitä, itsensä hoitamattomuus

10. Kärsitkö sairauksista/loukkaantumisista?
- Kyllä...... Atooppinen nervous breakdown, raavitutus, niin ja tietenkin reilut neljä kuukautta kestänyt flunssa avec poskiontelotulehdus. Ihottuman sain kuriin aikamoisella työllä, vaikka välillä se pääsee vähän valloilleen.




11. Mikä oli vuoden paras ostoksesi?
- Varmaan noi Silja Line - tossut, hmmm ei oo ollu taaskaan isoja hankintoja. Tää ihana aamutakki joululahjaksi (ostin äidin nimissä). Nenäkannu.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
- Klitsun uusien ryhmä!
13.Kenen käyttäytyminen teki sinut masentuneeksi/ikäväksi?
- sukulaisten ja itseni



14. Mihin suurin osa rahoistasi meni?
- Alkuvuodesta Heoon (ja täysin hukkaan meniki!!), syömiseen

15. Mistä olit tosi innoissasi?
- Kellariteatteriin pääsystä, improesityksistä keväällä, kesästä, roadtrippailusta Juuson kanssa, lomarahoista



16. Mikä laulu tulee muistuttamaan vuodesta 2010?
- Rocky theme song - Gonna fly now
17. Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, ootko nyt
a) onnellisempi tai surullisempi? en tiiä
b) lihavampi/laihempi? lihavampi
c) rikkaampi/köyhempi? rahat tais mennä aleissa.
18. Mitä toivot, että oisit tehnyt enemmän vuonna 2010?
- Huolehtinut terveydestäni ja osannut sanoa "ei".
19. Entä vähemmän?
- Syönyt paskaa ja en olisi tehnyt sellaista mikä ei huvita

20. Miten vietät/vietit joulun?
- Perinteisesti kotona

21. Rakastuitko v.2010?
- En uudestaan



22. Montako yhden illan juttua sulla oli v. 2010?
- Ei yhtään.

23. Mikä oli lempi-tv-ohjelmasi?
- En kauheesti oo ehtinyt seuraamaan telkkaria...
24. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut vuosi sitten?
- Viha on aika voimakas sana. Mutta fb on sellainen mikä herättää tiettyjä raivon tunteita eräistä ihmisistä.

25. Paras lukemasi kirja v. 2010?
- Huoh olisimpa lukenut edes jotain. (mitä kehtaa tunnustaa)
26. Vuoden paras musiikkilöytösi?
- Eipä oo sitäkään. :/

27. Mitä halusit ja sait?
- Pääsin klitsuun. Rahaa.
28. Mitä halusit, mutta et saanut?
- No sitä kesäduunia, opintopisteitä keväällä, mielenrauhaa, pidempää ulkomaanmatkaa, grillibileet pikkukoskel

29. Suosikkielokuvasi v. 2010?
- varmaan pakko laittaa Inception ku kaikki muutki.... ja The Christmas evil, My uncle the alien, Morsiamen isä osat 1&2 :D

Tiedän lähinnä mitkä leffat eivät kuulu suosikkeihin, koska nään niistä jatkuvasti painajaisia...
30. Mitä teit synttäripäivänäsi ja paljon täytit?
- Täytin 22. Oltiin taas meillä ja syötiin mun herkkuruokia, oli Tuomiosunnuntai. Sit me mentiin Juuso, Tiia, Suvi ja mä Shakerssiin yhille ja mäkkiin ja pornokauppaan. Sellainen se.

31. Mikä yksi asia ois tehnyt vuodesta 2010 paremman?
- Yleisesti monet asiat parantaisivat elämänlaatua, joten en viitsi puida niitä. Voisin olla hieman vähemmän laiska ja mennä nukkumaan aiemmin.

32. Kuinka kuvailisit v. 2010 omaa "muotiasi"?
- Öh, suurimman osan ajasta olen ollut verkkareissa ja ilman meikkiä.

33. Mikä piti sinut järjissäsi?
- Valo.

34. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- Siit jalkapallo ennustaja mustekalasta, joka kuoli.

35. Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten mielenkiintoa?
- Ehkä joku Pohjois- ja Etelä-Korean kahinat ja noi viimeaikaiset terrori-iskujutut. Yleisesti uutisjutut kiinnostivat enemmän kuin poliittiset jutut.

36. Ketä kaipasit?
- Ystäviä ja kavereita... välillä tuntuu että haahuilen aika paljon yksin kaikkialla. Juusoa myös syksyllä.

37. Kuka oli kivoin uusi tuttavuus?
- klitsu-kaverit!

38. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit v. 2010?
- Kannattaa luottaa itseensä.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Tulejo uni!

Harry Potter 7 osa 1 nähty. Ihan viihdyttävä se kai oli ... mutta se tulee vaan olemaan ikuinen fakta, että ne leffat ei ikinä ylitä niitä kirjoja millään tasolla. Radcliffen lihakset on kai kasvaneet (ainakin jossain niskan seudulla??) ja se Hermione näytti ihan yheltä mun kaverilta Pavelta.
Söin myös ällöttävää kiinalaista ruokaa hintaan 12,80e, otti päähän. Riisi oli hyvää. Voisin jo oppia, ettei pidä edes yrittää syödä sitä vinku moskaa.

Tekis mieli lukea noita Harry Pottereita, ja muitakin kirjoja. Huvittais pelata The Simssiä. Huvittais vaan makaa ja kuunnella kaikki mun levyhyllyn levyt ja katella yömyöhään leffoja. Olis myös kiva askarrella jotain aivan turhanpäivästä. Siivota ja heittää rojuja pois. Pakata mun lahja-astioita laatikkoon odottamaan. Laitella koulupapereita uusiin mappeihin. Tätä kaikkea, ilman sitä tykytystä päässä, että aina on jotain muuta pakollista tyhmää tekemistä.



ja aaw..









sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Yöllinen tervehdys

Uusin tätä ulkoasua. Lähinnä sen takia, että yritin välttää koulujuttujen tekemistä. Tän homman jälkeen vältin koulujuttuja käymällä ogelin Alepassa ostamassa herkkuja. Todistin matkalla mm. teinien roiskeläppä frisbiitä, mitä hiton pirii tai energiajuomaa teinit nykyään vetää, kun ne on kiipeilemässä bussikatosta ylös ja heittelemässä pitsoja "vitun rumia muijia" päin. Ehkä mä oon vähän vanha. Ihme etten ite saanu sellasta Saarioisten kinkkupitsaa naamaani.

Juu siinä näitä mun nykyisen elämäni lauantai-illan kohokohtia. Treenejä on ollut aika paljon ja kaikki jäljelle jäävä aika mun pitäis käyttää koulujuttuihin. Voikin jo arvata tän tekstin ja ajankohdan perusteella, että kuinkakohan paljon aikaa mä oon niihin käyttänyt?

Anyway, ensi-ilta on viikon päästä ja odottelen sitä innoissani. Hienot juomat ja joku vanha juhlakolttukin on enskaribileisiin valmiina. Toivottavasti saa vaan juhlia sitten onnistumisen vuoksi, eikä katkeraksi lohduksi, kun kukaan yleisössä ei reagoinut mihinkään mitään ja oli hiljaa koko esityksen ja lähti mahdollisimman äkkiä mitäänsanomattomina pois.

Varasimme Juuson kanssa risteilyn Ruotsiin! Se on aika siistii, odotan hirveesti! Aikaa ei olla erityisemmin yhdessä vietetty tänä syksynä... verrattuna esim. kesään jolloin kummallakaan ei ollut kauheesti mitään järkevää tekemistä. Mutta mitäpä muuta. Mulla on edelleen poskiontelotulehdus ja oon mikäkin niiskuneiti. Se häiritsee aika paljon, koska ei huvittais rykiä ja niiskuttaa joka esityksessä.

Joulukin alkaa lähestyä. Lahjat hankkimatta tietenkin. Enkä oikeastaan oo ajatellut mitään jouluista, paitsi kun leivoin tänään treeneissä joulutorttuja! Taidampa raaputtaa taas vähän Veikkauksen joulukalenteria, eiköhän se 20 000 e tuu tänä vuonna hah!

Hyvää yötä ystävät ja muut.

lauantai 30. lokakuuta 2010

This is me








Sellane kuvasarja. Little narsist in me. Näkyy muuten uuden tukan väri. Ja kantsii huomata toi "Star Wars Episodi 2"-julkka.
En oo kauheesti ehtiny kirjoittaa, koska elämä on kiireistä tällä hetkellä. Koulusta treeneihin, treeneistä lamautuneena makaamaan sohvalle. "Vapaapäivinä" rästikoulujuttuja ja hesetyötä. Välillä töistä treeneihin. Treeneistä ehkä poikaystävälle nukahtamaan. Joskus kyllä mietin, onko mitään järkeä elää elämäänsä kauheassa kiiressä? Asiat vaan stressaavat ja ahdistavat, eikä mistään mukavasta ehdi nauttia, kun sitä on liikaa. Pitäisi olla vain vähän hyvää ja nauttia siitä täysillä?
Huomenna meillä on uusien bileet. Hauska kaivaa kesäistä festariroinaa, mutta ainakin huomiseen asusteisiin kuuluu tuo hieno Koff-paitani! Koff on hyvää... Sitten laitan vähän kukka-leitä kaulaan, vanhan kunnon hamppukorun ranteeseen, likaset fred perryt, fjäll räveniin mehukattitonkka viinalla ja vessapaperia ja toi mahd. toi hieno Gran Canaria - lippis. Toivottavasti saan vähän kuvia otettua meidän festaribileis! Varmaan siistei asusteit kaikil!
Baibai murut!

tiistai 28. syyskuuta 2010

Gonna fly now!

Pääsin Kellariteatteriin!
Viikonloppu oli yhtä taistelua, olin nimittäin tosi kipeenä ja muutenkaan noi pääsykokeet ei oo mikään mun juttu. Oli lämpöä, oksentamista sänkyyn, yskää, nuhaa, äänen menetystä... Nyt alan kyllä tosissani parantumaan. Ne kesti kolme päivää ja joka päivän jälkeen putos porukkaa, ihanaa olla kerrankin se putoamaton.

Viikonloppu oli täynnä kaikkia erilaisia tehtäviä improsta monologeihin ja dialogeihin. Nyt treenejä on vuoden loppuun asti ja enskari 16.12. ! Tammikuussakin muutama esitys! Meillä on loistoryhmäkin ja tiedossa kaikkea hauskaa pitkin syksyä......työpajoja, treenejä ja bileitä myös!

Ihanaa päästä jälleen elämässä jotenkin eteenpäin ja toteuttaa oikeasti niitä unelmia, eikä pelkästään tyytyä unelmoimaan niistä. Tuntuu, että asiat loksahtavat kohdilleen aina pikkusen enemmän. Tää oli mun pitkäaikainen haave ja mä toteutin sen! Mikä vois olla sen parempaa oikeesti?

Eiköhän tässä oo jo hehkutettu tarpeeksi....

Olin tänään myös luennolla hetken ja en tunnistanut Kaikkosen kuvaa? "Onko tämä sinun mielestäsi jääkiekkoilija?". Onneks en vastannut "kyllä".... Ja en ylipäätänsä tajua miksi siellä puhuttiin jostain Vanhasen touhuista ja vaalirahoista, kun kurssi käsittelee kulttuurien tutkimusta? Politiikka ei kyllä kiinnosta mitenkään. Mutta kai sitä äänestää silti pitää.

Tätä seuraavaa biisii ei nyt vaa voi olla hehkuttamatta tarpeeksi! Jos joskus tuntuu, että on vaikeeta ja mikään ei onnistu, niin eiku tää vaa mieleen, nii saa vähän sitä motivationii! Viikonlopun tärkein biisi :'D

Ja tää siks, koska on ikävä ja tää on kaunis kappale!

Ps. Olen tietoinen, että tää ulkoasu on suht karmea. En nyt vaan jaksa tehdä asialle mitään. Plus olen kadottanut suuret nörttitaitoni, joten on vähän hankalaa saada tästäkään omanlaista. Neuvoja otetaan vastaan.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

tiistai 14. syyskuuta 2010

Will they hate me for all the choices I made?

HEIPPA!

Ja dear diary... sorry kun olen päässyt lipsahtamaan kirjoitusinnostani. Olen kuitenkin tällä hetkellä poikkeuksellisen hilpeällä tuulella ja päätin ilahduttaa teitä kaikkia monia lukijoitani pienellä (tai jopa isollakin!) päivityksellä.

En ole ollut erityisen hilpeällä tuulella vähään aikaan, varsinkin viime viikonloppu oli katastrofaalinen.

Plussat: näki hauskoja ystäviään läksijäisten sekä BB:n merkeissä, mahdollinen uuden oppiminen, sipsit, Matka maailman ympäri 80 päivässä-piirretty ja äidin paistamat mausteiset kesäkurpitsat.
Miinukset: pääsykoepettymykset, itkut, ahdistus seuraavista pääsykokeista, kipeys, unettomat yöt läpi yskien, riidat ja kokonaisuudessaan pettymys itseensä.

Positiivisemmin tätä tekstiähän ei voisi aloittaa. Kuitenkin. Syksy on nyt täyttä vauhtia päällä ja vanhat kuviotkin yliopistossa alkavat muistua mieleeni. Ensi sunnuntaina pääsenkin jo hieman höykyttämään uusia fukseja fuksiaisiin! Luennot ovat olleet aika tylsiä ja pelkään, että tässä ollaan ajautumassa samanlaiseen puutumiseen kuin ekan vuoden keväällä. Vihaan kaikkia luentoja, joissa vain käsitellään "mitä on tiede?", "mikä on tieteellinen tutkimus?" tai "tieteellisen tutkimuksen vaiheet". Enkun kurssi on ihan viihdyttävä, tunnen itseni vain kovin huonoksi siinäkin kielessä nykyisin.

Mä muuten tunnustan tässä blogissa nyt julkisesti, että seuraan BB:tä. Kukaan muuhan sitä ei tunnusta! Tai sitten olen oikeasti ainoa, joka sitä jaksaa tollottaa. Ei ole muuta sanottavaa tähän kirjoitukseen.



Muutamia satunnaisia mukavia kuvia vielä..

Noi näytti mukavalta tuossa hengarissa. Kaksi lempparikesämekkoani.
Tumma mekko Blanco/ Vaaleampi Zara/ Alennuskimalleliivi Vila


Jotain mitä ostin tänään.
Muumi-koulukansio ja kukka-albumi Tiimarista.

2v. juhlapäivä! Alkuruuaksi lämmintä vuohenjuustoa ja ilmakuivattua kinkkua=elämäni rakkaus. (no ei, oikeesti se on tossa takana, ja en tarkoita viiniä) Haha kadehtikaa nälkäiset!
Minä. Amarillossa. Eikä siitä enempää.

Puspus moimoi!
PS. kuunnelkaa tää!

maanantai 23. elokuuta 2010

torstai 12. elokuuta 2010

Say no for sushi and school

Ensimmäinen sushi-kokemukseni ei ollut erityisen herkullinen. Etoo, kun muistan sen kalanhajun ja se saa mut yökkimään. Söin jonkun "alaskamakin", jos jollakin on tietoa näistä? En tiiä miksi ne osat maistuivat erikseen siedettäviltä, kun ronkin niitä kökkäreitä syömäpuikoilla.. Mutta ehkä joskus uudestaan, pitkän ajan päästä tosin.

Päivä hurahti kaupungilla muuten ihan mukavasti, lukuunottamatta tuota ruokailuhetkeä. Hoidin muutaman asian, näin kavereita ja kävin myös jopa leffassa. Rakkauskirjeitä Juulialle. Haluisin kovasti päästä samanlaisiin Italia maisemiin. Muukin matkailu on kovasti haaveissa, mutta en oikein saa seuraa, aikaa tai rahaa minnekään.

Yritän myös selvittää mun syksyn opintoja. Olen menossa siis takaisin yliopistolle säheltämään. Maantiede (itselläni kylläkin aluetiede) on opintoina suhteellisen vapaata. Varmaan jokin 100 opintopistettä kanditutkinnossa tulee sivuaineista ja jostain epämääräisestä ylimääräisestä? Ja kumpa tietäisin mikä on tämä epämääräinen ylimääräinen.

Noh 100 pistettä on liioiteltua, kun kävin tarkastamassa weboodista. Perusopinnot 25 opintopistettä, pakolliset aineopinnot 40 opintopistettä sekä vaihtoehtoiset aineopinnot 20 op (eli oma erikoistumissuunta). Tämä tekee yhteensä 85 pistettä eli loput 95 tulevat kaikesta muusta kuin maantieteestä. Tunnen olevani todellakin maantieteen (aluetieteen) asiantuntija.

Kesä alkaa tehdä kaiketi loppuaan enkä ole todellakaan valmis siihen. Rusketukseni on lähinnä epätasaisia läikkiä iholla. Rahaa ei ole kertynyt, vaan se on loppunut. Iho ei ole parantunut. Joulusta asti odottanut huoneen siivous odottaa edelleen. Uusia bikineitä ei ole ostettu. Kesäkunnossa ei ole oltu. Särkänniemessä ei ole käyty.

Kivoja kokemuksia ja kesähetkiä on kyllä ollut ja siitä en voi valittaa. En vaan kuitenkaan ole valmis lopettamaan kesää. Tykkään niin paljon kesävaatteista. Ja se kuka uskaltaa soittaa tässä vaiheessa kiusaksi vielä Mamban tai Tomas Ledinin erästä kappaletta niin.........



se on moro!

torstai 29. heinäkuuta 2010

Hei taas pitkästä aikaa!
Olen nyt ollut viikon takaisin Helsingissä ja olen taantunut uskomattomaan laiskuuteen. Olen nukkunut ahkerasti, katsonut hieman telkkua, tehnyt tänään herkkuaterian ja istuskellut pihalla iltaisin. Mua olisi pyydetty baariin ja jollekin keikalle ja kaikkialle, mutta ei vaan huvita.. Ehkä yksi syy on, että iho on paranemaan päin, enkä halua enää riskeerata. Plus pitäisi tehdä mantsan juttuja joita oon tehnyt tosi laiskasti. Huomenna viimeinen päivä, kun voin niitä tehdä. Olen suht huojentunut sen jälkeen, sillä sitten en yksinkertaisesti voi enää stressata niistä enää, kun eräpäiväkin mennyt.

Elokuulle ei plänejä! Paitsi tähän mennessä pari hassuu työvuoroo sovittu.

Niin ja mä olin siis pari viikkoo roadtripillä. Ensin kylläkin ruississa ja sitten pieni piipahdus Helsingissä ja back on the road!

Reitti kulki Helsinki-Joutsa-Joensuu-Kuopio-Alavus-Vaasa-Yyteri-Helsinki. Muutama päiväretki tehtiin myös esimerkiksi Jämsään ja Ähtärin eläinpuistoon. En jaksa laittaa kuvii enempää, koska laitoin niin feissariin jo 95.
Joutsassa riippumatossa ja rypäle saapumassa suuhuni!
Herkku metsämansikoita Alavuksella!
Puijon-tornissa turistit.

Yyteri beach.

2060 km! Enkä mä saanu koskea rattiin..
Ruissikin oli jees! Ja KUUMA. Huomenna mä lähen taas pois Helsingistä viikonlopuksi ja sit onkin jo elokuu DÄÄM.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Jeeees

JIPPIJAIJEI! Nyt se on kädessä, ruisrock 2 päivää!

Ja sääennusteissa lukee plus 30 astetta Turkkuseen viikonloppuna! Toisaalta se voi olla myös aika tuskaista festareilla, mutta mähän menen ruissaloon ja siellä voi köllötellä meressä. Toinen mahis on kyllä, että viikonlopuksi tulee sopivasti sateet ja ukkoset tän hellekauden jälkeen.

Olen nyt hengaillut ulkona jonkin verran. Nahkakin näyttää kivemmalta. Alennusostoksia on tullut myös tehtyä, kenellekään kiinnostusta nähdä kuvia niistä?

Tänään oltiin hietsussa Juusopin kanssa ja pulahdin myös mereen! Haha paras juttu rannalla, kun uimavalvoja kuulluttaa joillekin tyypeille, että tulis pois sieltä joltain lautalta... ilmeisesti tää tyyppi yritti myös puhua ruotsiksi saman. "Kom bort från den där....den där...juttu." Sunnuntaita vietin Ullanlinnanmäellä parin kivan tyttökaverin ja herkkujen kera. Tää on kesää.. ja elämää.

En kyllä ymmärrä missä vaiheessa mä muka opiskelen, kun huomiseksi olisi suokkiin lähdössä ihmisiä jonkun epäilyttävän köyhän miehen sangrian kanssa.. sit oon lupautunut tän jälkeen menemään zumbaamaan puistoon? No stress!

Tässä muutamia ruikkarifiilistely kuvia! Kyllä mä muillekin keikoille menen, mutta tässä pari. (Lähde kuvia klikkaamal.)







Tällä keikalla tulen taas saamaan turpiini...










Ja tänne pitää saada joku tarpeeks tyhmä kaveri mukaan...

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannus à Helsinki

Juhannuksen viettäminen Helsingissä ei ole mulle mitään uutta, sillä muinoin oltiin täällä perheen kanssa lähes aina ja mentiin aina Seurasaareen. En olisi laittanut hanttiin mökkijuhannukselle, se olisi ollut paljon kivempikin varmaan. Mutta tykkään Helsingistä myös paljon juhannuksena, autiot ja valoisat asfalttikadut. Sekä perinteinen sadesää tietenkin!



Makkarat paistuivat juhannusaattona Pihlajistossa Miikkan parvekkeella. :) Sitä ennen oltiin kyllä Juuson kanssa syöty meidän isän tekemät sörsselit, naudan sisäfileepihvi mukaanottaen.


Makkaraa ei kannata pelkästään syödä! Se on oikein herkullista myös juoman seassa.


Eipä tarvitse tehdä juhannustaikoja! Ja kuka niihin uskoo, viime taioista päätellen...




Juhannuspäivänä suunnattiin käyttämään tuota laitonta laitetta vantskin rannalle!




Illan teemaksi varmistuivat linnut...








Noi lokit on kyllä sekoja. Varsinkin merellä päin. Näistä kuvista myös huomaa, että kenen kanssa siis lähinnä olen viettänyt juhannusta.
Tänään tuli taas nukuttua pitkään ja kävin myös hieman aleissa, ostin kolme paitaa kaikki jotain 5-7e. <:

tiistai 15. kesäkuuta 2010

löytö :D


Joku ikivanha kuvasarja mun päivästä. 2009 keväältä. Klikkaa niin isontuu.

1. Herään.
2. Leikkasin vahingossa söpön paprikan.
3. Söin jonkun jymyaamupalan.
4. Syön.
5. Kutsu pääsykokeisiin.
6. Dataan lattialla.
7. Syön vähän lisää ja dataan vähän lisää.
8. Bussipysäkki.
9. Työpaikalle. (tai siis tuuraamaan puksuun)
10. Mätä hamppari ja salaattia iltapalaksi, sekä joku tallenne varmaan.
11. Simmut kii.
12. Nukkumaan.

Ompa ollu tyhmä päivä :--D

Opiskelua ja kuntoilua..

..kuten hyvän elämän pitää olla!
Jepjep.

Oon pari päivää viettänyt Kumpulan kampuksella. Tehden tehtäviä ja jäätyen liian kovan ilmastoinnin takia. Ikävää, etten vieläkään ole päässyt lomalle. Kohta tulee 11kk kunnon duunia täyteen ja alan olla jo aika loppu. Kunhan jaksaisin vielä vähän..Piristi hieman, kun näin paidattoman hyvännäköisen pojan siellä kirjastossa.

Kävin myös punttiksella. Olin unohtanut miten hyvältä tuntuu urheilla ja hikoilla. Olen aika laiska lähtemään urheilemaan, mutta kun lähden niin tykkään paljon. Saleilla ollessa tulee vaan epämiellyttävä tunne, että ihmiset tuijottavat. Tai lähinnä, että joku urpo tuijottaa. Tein vatsoja ja selkiä matolla, kun huomasin erään naisen chiquita-paita päällään tuijottavan minua cross-traineristä ja naureskelevan kaverilleen. Ei ollut mitään syytä erityisemmin nauraa, vaikka onkin huono kunto itselläni. En tiiä mikä asia joillakin on prioriteettina, kun tulee salille. Show off?



Jee tonne taas huomen. (Kiva kaivuri päässy kuvaan)

maanantai 14. kesäkuuta 2010

And if we die, we die together

Tykkään kauheesti tästä biisistä.

At the moment: Istun Kumpulan kirjaston ryhmätyötilassa tulkitsemassa erästä tehtävää, joka on kamalan vaikea. Tilastotieteet on hanurista. Kestää luultavasti koko päivän keksiä mitä tää tehtävä tarkoittaa. Time is running out :s

back to work!

is it time?

Minä täällä taas. Blogi-innokkuuttani on hiukan vienyt se, ettei saa kommentteja, eikä oikein ole mitään mistä kirjoittaa (paitsi yleistä valitusta), eikä muutenkaan ole mitään yhtenäistä teemaa. Mutta ei se ole niin vakavaa.

Viime päivinä olen puuhannut taas jotain perinteistä mitäänsanomattomuutta. Töitä muun muassa. Sain tänään uudet housut! Ne on sellaiset tummansiniset suhteellisen löysät, en niinq tiiä onko kuitenkaan ihan mun tyyliä. Niissä on tällä hetkellä ketsuppia. Tässähän ne näkyykin.....!

Viikonlopun asu. Omistettu Tiialle.



Töissä ei tapahtunut sen kummempaa. Kirjaimellisesti. Työpäivä kului siinä, kun tuijotin saliin, tein välillä yhden hampurilaisen, tuijotin hieman lisää, heitin läppää, söin ja sitten söin vähän lisää.


Olen myös viimeaikoina ajatellut urheilukisojen aiheuttamaa desibelipaskaa. Tällä hetkellä kotona pauhaavat jatkuvasti vuvuzelat . "Vuvuzela (tswanaksi lepatata), jota kutsutaan myös stadiontorveksi, on muovinen, noin metrin pituinen ja värikäs puhallinsoitin. --Vuvuzela vaatii voimia huulilta ja keuhkoilta ja tuottaa yksitahtisia ääniä, jotka muistuttavat sumusireeniä tai elefanttia." Tuntuu siis, että olen jatkuvasti ampiaispesässä. Jokaisella kulttuurillahan on tapansa möykätä, Suomessa se tapahtuu alkoholilla ja joissain maissa sitten torvilla.

En kyllä ole varma ovatko vuvuzelat tässä kategoriassa voittajia. Darrasunnuntait nimittäin kesäisin alkavat yleensä myös formula-auton ininällä, jota koko perhe katsoo innoissaan. Samaan aikaan kuuluu ihana tuttu miesselostaja. Onneksi tällä hetkellä ei ole sitä maksullista korttia.

Eikä tämä vielä tässä, vaikka oletkin luultavasti jo kelannut sivua alaspäin pariinkiin otteeseen. Yksi voittaja on aina yli kaiken. On kylmä ja harmaa tammikuinen aamu. Heräät noin klo 10 lauantai-aamuna oksettavaan oloon ja huomaat yöpöydällä kenties rippeet öisestä ruuanlaittoyrityksestä ja haaleaa vettä. Kilikilikili.. Anteeksi kuka häiritsee täydellistä krapulaani? Kilkatus, kalkatus ja suhina! Ja siellä ne hiihtävät taas, joka ikinen talvi. Suomen miehet häviämässä jälleen norjalaisille. Jokainen ladunvarrella oleva todellinen hiihtofanihan ottaa mukaansa lehmänkellon. Tuo ääni kantautuu sisimpääsi ja värisyttää jo valmiiksi vapisevaa kroppaasi todellisen suomalaisen talviurheilun voimalla.

Minään vuodenaikana en siis pääse tästä eroon. Asunnonvaihdolla kyllä pääsisin.

Let me introduce you to my best friends..
Ja tämä hieno kuvaidea taas syntyi siitä ärsytyksestä, mitä tunnen ihoani ja ulkonäköäni kohtaan.

Ensi viikolla on luvassa opiskelua ja viikon päästä mun ensimmäinen saariseikkailu. Sekin jännittää kamalasti. Alettiin katsoa Suvin kanssa Lostia uudestaan. Hyvä sarja, joka olisi pitäny lopettaa jo kauan ennen kuudetta tuotantokautta. Vaikka en sitä edes nähnytkään. Vielä.
Mullan alla on kyllä myös niin hyvä sarja, että ne boksit pitäisi saada.






from Katri with love

ps. sori sekamelskasta!

tiistai 25. toukokuuta 2010

Feeling bad and good

Olin tutkimassa tänään uutta "kesätyötäni". Lainausmerkit siksi etten tiedä paljonko edes saan tehdä kyseistä hommaa. Oli kyllä ihan mielenkiintoista, verrattuna johonkin heseen.. Duuni on siis Harakan saarella lapsien saariseikkailujen vetäminen. Hieman pelkään kyllä tuon saaren lintuja, ne oli aika hyökkääviä tänään... enkä tiiä miten pärjään joidenkin lapsien kanssa, jos itsekin pelkään niitä. Noh pitää olla urhea ja uhrautua, jotta saisi edes vähän rahaa.. :D Tervetuloa vaan jonain kesäsunnuntaina katsomaan, kun mä siellä sekoilen...

Viimeiset esitykset ovat ohitse. En jaksa kommentoida esityksiä, olin aika masentunut viimeisen jälkeen, koska se oli mun mielestä huono. Nyt alkaa ns. kesäloma. Ns. siksi, että joudun puurtamaan luultavasti jotain mantsaa. Ja, että saan stressata mun kesätöistä ja olla rahanpuutteessa kokoajan.

Vuosi Heo:ssa on siis ohitse. Mieleeni on jäänyt joitain ohitsekiitäviä hetkiä ja muutamia valaistumisia. Ilon joukossa on kyllä ollut vitutustakin. Mieleen jää itkut ja hullut impro-tarinat, turhautuminen ohjaajiin ja vaihteleva kouluruuan laatu, info-täti ja aamulenkit, hyppykuperkeikan pelko ja tung bui, laulut ja kamala aleksander-tekniikka harjoitus sekä tietenkin dramaattiset draamasaunaillat. Alkaa masentaa, kun ajattelen, että kaikki on ohi. Mistä olisinkaan jäänyt paitsi, jos olisin kiltisti jatkanut kakkosvuotta yliopistossa. Kaikille lukijoille siis muistutukseksi; älkää pelätkö ottaa typeriä riskejä ja tehdä välillä jotain aivan muuta. Kyllä sitä aina pääsee takaisin kelkkaan, jos haluaa. En jaksa nyt kuvailla enemmän tätä vuotta, kaikki muistot ovat kuitenkin omassa päässäni ja siellä pysyy ikuisesti.


Ennen HEO:a





Jälkeen HEO:n



PS. Tää oli niinku vitsi. Noi kuvat vois olla toisin päin. Ja en ole alasti tuossa ylemmässä kuvassa.


TÄNÄÄN ALKAA EUROVIISUT!!! Ja mulla on tortilla-ainekset! Yami! Toivottavasti pystyn syömään sitä.


Day 13 - A song that is a guilty pleasure
(oli pakko skippaa väliaikaisesti muutaman haasteen yli, ihan viisujen takia)

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Noh, mitä edellisessä postauksessa muka lupailin..
urheilusuoritus: pyöräily koskelaan
siivous: not
brunaa: not
leffa: not

Sen sijaan menin verikokeisiin Koskelaan. Kävin myös erittäin huonovointisena ogelissa. Illalla lähin extemporena kuitenkin Tippelin kanssa Monkin avajaisiin. Esiinnyimme Pauliinana. Sieltä ei voinutkaan ostaa mitään ja se oli täynnä ihmisiä ja siellä oli kuuma. Sain kuitenkin skumppaa, heinekeniä, popcornia, jonkun cupcaken ja sinkkivettä, huhhuh. Ihmettelempä vaan, eikö ne vaatteet sotkeentunu siellä aika hyvin.

Näin jotain ihan kivoja rättejä siellä. Voisin ostaa vain Tiian kiusaksi itselleni ne kiiltävät ja silkkiset nyrkkeilyshortsit.

tiistai 18. toukokuuta 2010

miau

Käytiin Korkeasaaressa sunnuntaina.


Leijonat on ihania. Sääliksi käy, kun upeat kisut on häkeissä, puhumatta joistain linnuista, jotka luultavasti haluaisivat lentää. Nyyh. Ei mulla kuitenkaan käy sääliks esimerkiksi jotain apinoita tai ötököitä.

Noita oli siellä joka puolella vapaana ja ne lähesty aika uhkaavasti! Mitkä värit, en tajuu miten noin kauniita otuksia edes syntyy.




Söpö kasa.



Ihmeellinen lintu! Höyheniä tulee joka tuutista.


Kameli on kaveri. Kai..


Oih.


Ylivoimaiset söpöyden voittajat, nimittäin ilvekset! Meen päästää noi vapaaksi ja kutsun makuuhuoneeseeni.


Selvästi miettimässä kenet söisi seuraavaksi.. jos saisi.
Kuvat panevista saukoista ja oksentavasta leopardista jäivät tällä kertaa. Myös yksi erittäin tyly kuva, jossa juuso poseeraa leijonan kanssa ja näyttää iloisesti peukkua, kun eläin katsoo kaltereiden takaa.


Kuinka erilaiselta värit voivatkaan näyttää kameran eri säädöillä. Otettu tänä iltana.

Huomenna vielä vapaapäivä. Ajattelin jonkinsortin urheilusuoritusta, lenkkiä tai punttista. Voisi yrittää saada brunaa ja siivota ja ehkä myöhemmin katsomaan leffaan superpäivään? Kesä 2010 on julistettu alkaneeksi.



Day 09 - A song that you can dance to
tää oli vähä tyhmä, kyllähän nyt mitä vaan pystyy tanssia. mut jos tätä tanssii niin on tosi cool.
edit: aika paljon kirjotusvirheitä :D iha sama.