Minä täällä taas. Blogi-innokkuuttani on hiukan vienyt se, ettei saa kommentteja, eikä oikein ole mitään mistä kirjoittaa (paitsi yleistä valitusta), eikä muutenkaan ole mitään yhtenäistä teemaa. Mutta ei se ole niin vakavaa.
Viime päivinä olen puuhannut taas jotain perinteistä mitäänsanomattomuutta. Töitä muun muassa. Sain tänään uudet housut! Ne on sellaiset tummansiniset suhteellisen löysät, en niinq tiiä onko kuitenkaan ihan mun tyyliä. Niissä on tällä hetkellä ketsuppia. Tässähän ne näkyykin.....!
Viikonlopun asu. Omistettu Tiialle.
Töissä ei tapahtunut sen kummempaa. Kirjaimellisesti. Työpäivä kului siinä, kun tuijotin saliin, tein välillä yhden hampurilaisen, tuijotin hieman lisää, heitin läppää, söin ja sitten söin vähän lisää.
Olen myös viimeaikoina ajatellut urheilukisojen aiheuttamaa desibelipaskaa. Tällä hetkellä kotona pauhaavat jatkuvasti vuvuzelat . "Vuvuzela (tswanaksi lepatata), jota kutsutaan myös stadiontorveksi, on muovinen, noin metrin pituinen ja värikäs puhallinsoitin. --Vuvuzela vaatii voimia huulilta ja keuhkoilta ja tuottaa yksitahtisia ääniä, jotka muistuttavat sumusireeniä tai elefanttia." Tuntuu siis, että olen jatkuvasti ampiaispesässä. Jokaisella kulttuurillahan on tapansa möykätä, Suomessa se tapahtuu alkoholilla ja joissain maissa sitten torvilla.
En kyllä ole varma ovatko vuvuzelat tässä kategoriassa voittajia. Darrasunnuntait nimittäin kesäisin alkavat yleensä myös formula-auton ininällä, jota koko perhe katsoo innoissaan. Samaan aikaan kuuluu ihana tuttu miesselostaja. Onneksi tällä hetkellä ei ole sitä maksullista korttia.
Eikä tämä vielä tässä, vaikka oletkin luultavasti jo kelannut sivua alaspäin pariinkiin otteeseen. Yksi voittaja on aina yli kaiken. On kylmä ja harmaa tammikuinen aamu. Heräät noin klo 10 lauantai-aamuna oksettavaan oloon ja huomaat yöpöydällä kenties rippeet öisestä ruuanlaittoyrityksestä ja haaleaa vettä. Kilikilikili.. Anteeksi kuka häiritsee täydellistä krapulaani? Kilkatus, kalkatus ja suhina! Ja siellä ne hiihtävät taas, joka ikinen talvi. Suomen miehet häviämässä jälleen norjalaisille. Jokainen ladunvarrella oleva todellinen hiihtofanihan ottaa mukaansa lehmänkellon. Tuo ääni kantautuu sisimpääsi ja värisyttää jo valmiiksi vapisevaa kroppaasi todellisen suomalaisen talviurheilun voimalla.
Minään vuodenaikana en siis pääse tästä eroon. Asunnonvaihdolla kyllä pääsisin.
Let me introduce you to my best friends..
Ja tämä hieno kuvaidea taas syntyi siitä ärsytyksestä, mitä tunnen ihoani ja ulkonäköäni kohtaan.
Ensi viikolla on luvassa opiskelua ja viikon päästä mun ensimmäinen saariseikkailu. Sekin jännittää kamalasti. Alettiin katsoa Suvin kanssa Lostia uudestaan. Hyvä sarja, joka olisi pitäny lopettaa jo kauan ennen kuudetta tuotantokautta. Vaikka en sitä edes nähnytkään. Vielä.
Mullan alla on kyllä myös niin hyvä sarja, että ne boksit pitäisi saada.
from Katri with love
ps. sori sekamelskasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti